Kerrostalon kattoremontti ja kattotyöt
Kattourakointipalvelut kerrostaloihin ja taloyhtiöihin. Rautaisella ammattitaidolla ja suurella sydämellä.
Kerrostalon kattoremontteja jo vuodesta 2002.
Kerrostalon katto komeilee useiden metrien korkeudessa, jossa hurjapäälläkin saattaa tulla kaipuu maan tasalle. Kattoa ei silti saa jättää elämään omaa elämäänsä, vaan säännöllinen katon huoltaminen on ensiarvoisen tärkeää kerrostalossa. Kerrostalon kattoremontti vaatii asiantuntijuutta sekä rakennuskalustoa, joilla katon kunto päästään kokonaisvaltaisesti selvittämään.
Me Pelti-Ässien ja Kate-Ässien asiantuntijat tiedämme, kuinka kerrostaloyhtiön julkisivuista tärkein saadaan palvelemaan hyvänä vuosia! Meiltä löytyy osaajat niin peltikattoremonttiin kuin myös huopakattoremonttiin.
Milloin kerrostalon kattohuolto on ajankohtainen?
Kerrostalon katon huolto on ehdottoman tärkeää, sillä kuumuus, pakkaset, jää, lumisateet, myrskyt, roskat, mahdolliset mikrobikasvustot ja rakenteiden lämpöliikkeet aiheuttavat kovaa kuormitusta katolle.
Esimerkiksi sisäilmaongelmat ovat usein seurausta kosteusvauriosta sekä homeongelmasta, joka pesii talon katolla ja rakenteissa. Rakenteisiin päässyt kosteus kertoo aina huonokuntoisesta katosta. Kerrostalon kattoja kiusaavat myös korkeuksissa lentävät linnut, joiden jätökset voivat jopa tukkia kattokaivot.
Kerrostalon kattohuolto on fiksua tehdä vähintään kahdesti vuodessa. Syksyisellä kattohuollolla varmistetaan, että kerrostalon katto on valmis kohtaamaan myrskyiset lumisateet ja pirteän pakkasen. Keväällä tehty kattohuolto tarkistaa katon kunnon talven jäljiltä sekä korjaa mahdolliset vauriot.
Säännöllinen kattohuolto pidentää katon käyttöikää, parantaa asumismukavuutta, vaikuttaa kerrostalon energiatehokkuuteen sekä ennaltaehkäisee suurempien ongelmien syntymistä.
Katon huoltaminen säännöllisin väliajoin on edellytys toimivalle katolle, mutta toisinaan muut asiat menevät helposti katon huollon tarpeen selvittämisen edelle. Jotta kerrostalon kattohuolto olisi mahdollisimman helppoa ja sujuvaa, olemme luoneet SUJUVA-kattohuoltosopimuksen. Sopimuksessa kerrostalon katolla käy kohteelle nimetty oma-asentaja, joka suorittaa säännölliset huoltotoimet. Näin kiinteistön omistajan, osakkaiden, huoltomiehen tai vaikka isännöitsijän on helppo ottaa yhteyttä kattoasioissa suoraan oma-asentajaan.
Haluaisitko saada tarjouksen kattoremontista tai kattotyöstä?
Katon kunto vaikuttaa kiinteistön arvoon
Kerrostalon kattoremonttia kannattaa aina ajatella positiivisena asiana, sillä talon kuntoon merkittävästi vaikuttava kattoremontti nostaa kiinteistön arvoa. Kattoa voidaan pitää koko rakennuksen tärkeimpänä julkisivuna. Huoltamattomat, epäsiistit julkisivut vaikuttavat myyntitilanteessa hintaan poikkeuksetta.
Katon kunto voi olla ratkaiseva tekijä kaupanteossa. Repsahtaneen näköinen kerrostaloyhtiö ei herätä kiinnostusta asuntomarkkinoilla, kun taas säännöllisesti huolletut julkisivut kertovat hyvin pidetystä taloyhtiöstä.
Kerrostalon katto kuntoon Pelti-Ässien ammattitaidolla
Me Pelti-Ässät huollamme ja korjaamme kerrostalojen katot vuosien kokemuksella. Huolehdimme asiantuntevasta palvelusta, tarkasta työnjäljestä sekä tiukassakin aikataulussa pysymisestä, jotta kattoremontti sujuu kuten on sovittu. Palveluihimme kuuluvat kaikki kerrostalon kattotyöt eli muun muassa sadevesijärjestelmät, lumenpudotukset, katon korjaukset, vuotoselvitykset, myrskyvauriokorjaukset ja muutostyöt pelti-, bitumi-, tiili- ja PVC-katteille.
-
Miika Nygård
Liiketoimintajohtaja | Kattohuoltopalvelut
Myynti: kattohuoltopalvelut, kattotuotteet, asiantuntijapalvelut, sadevesijärjestelmät, kattoturva, lumenpudotukset, kattokorjaukset
-
Pekka Järvelin
Myyntipäällikkö | Kattohuoltopalvelut
Myynti: kattohuoltopalvelut, kattotuotteet, asiantuntijapalvelut, sadevesijärjestelmät, kattoturva, lumenpudotukset, kattokorjaukset
-
Teemu Kuokkanen
Työpäällikkö | Pelti-Ässät Oy | Peltikattourakointi
Myynti, tarjouslaskenta, konesaumakatteet, peltikattoremontit
-
Mika Karsikas
Liiketoimintajohtaja | Pelti-Ässät Oy | Bitumikateurakointi
Myynti, tarjouslaskenta, bitumikatot
p. 0400 400 332