Katoilla käytetyt vedeneristysmassat: miksi, miten ja mitä?

Vedeneristysmassat mahdollistavat nopeita toimenpiteitä erityisesti akuuteissa katon korjaustilanteissa, jolloin niiden toimivuus ratkaisuna on toimiva ja järkevä.

Vedeneristysmassat yleensä kattojen korjauksissa?

Ne soveltuvat myös hyvin varmistamaan vaikeiden detaljien tiiveyden niin uusissa kuin vanhoissa kohteissa. Mutta parhaaseen lopputulokseen päästään korjauksissa kuitenkin yleensä käyttämällä sitä materiaalia, jolla katto on alun perin tehty, ja korjaamalla ongelmia aiheuttanut kattorakenne toimivaksi. Toimenpiteenä se on kertakuluna todennäköisesti suurempi, mutta paremmasta korjauksesta saatavan pidemmän elinkaaren myötä, on kustannus lopulta aina edullisempi. Vedeneristysmassojen käytölle on kyllä paikkansa, mutta toimenpiteenä se on kuitenkin lopulta oireen hoitamista eikä varsinaisen ongelman korjaamista.

Laadukas ja asianmukainen katon korjaus vaatii urakoitsijalta osaamista ja tietotaitoa eri kattotyypeistä ja kattomateriaaleista. Kun tämä osaaminen puuttuu, on sellaisen urakoitsijan ratkaisu valitettavasti työntää vedeneristysmassaa jokaiseen paikkaan koska muuhun ei ammattitaito riitä ja siitä kärsii lopulta asiakas. Pelti-Ässien kattohuollon osaaminen ulottuu kaikille kattopinnoille kuten pelti, bitumihuopa (kermi), tiili ja PVC, joten meidän ei tarvitse tehdä kompromisseja katon korjauksissa.

Kattokorjauksia tekeviltä urakoitsijoilta tulee vaatia laatua ja vastuun kantoa.

Katon korjauksiin peltikatoilla, huopakatoilla ja PVC katoilla käytetään yleisesti erilaisia vedeneristysmassoja. Tuotteita ja menetelmiä löytyy lukematon määrä ja kaikki ne ovat valmistajien mielestä “ihan huippu luokan massoja”. Taloyhtiöt ja kiinteistön omistajat maksavat vuosittain merkittäviä summia suorista kattokorjauksista, ja epäsuorasti huonosti tehdyistä korjauksista joista on aiheutunut kiinteistölle kosteusvauroita ja usein muuta haittaa ja vaivaa asukkaille.

Siksi tällä asialla on merkitystä. Kattokorjauksia tekeviltä urakoitsijoilta tulee vaatia laatua ja vastuun kantoa myös kattojen korjauksista.

Osaaminen ja pätevyys tuotteiden käyttämiseen.

Asiakkaidemme kattohuoltopalvelulle antamissa toimeksiannoissa, on kuitenkin melko tuttu näky, että katolla tehty korjaus pidemmän tai vähemmän aikaa sitten, on osin tai kokonaan irronnut tai muuten sellaisessa kunnossa, että se ei ole enää vesitiivis. Tästä yleensä nopea johtopäätös on, että nyt on käytetty jotain epäkuranttia tavaraa katoilla. Asiahan ei ole aivan näin. Lopulta materiaaleissa on harvoin laadullisesti puutteita, vaan ongelmat liittyy yleensä niiden oikeaoppiseen käyttöön.

Tilaajan olisikin hyvä kysyä urakoitsijalta millaisella pätevyydellä he tuotteita käyttävät, koska se antaa ainakin jo viitteitä urakoitsijan pätevyydestä.

Vedeneristysmassat

Vedeneristysmassat voidaan jakaa 2:een eri ryhmään. On 1-komponenttisia tuotteita sekä 2-komponenttisia tuotteita joilla molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa:

1-komponenttisten tuotteiden edut: 

  • asennus on nopeaa. Koska materiaali on heti valmista kun astia on avattu ja sekoitettu, voidaan homma aloittaa

  • tuotteen käyttö on edullisempaa, koska asentaminen on nopeampaa ja materiaali yleensä hieman edullisempaa verrattuna 2-komponenttisiin tuotteisiin

  • koska kahden eri tuoteosan kemiallista yhdistämistä ei tarvita, on tuote myös yleensä liuotin vapaa eikä siitä siten muodostu sekoitusvaiheessa kemiallisia höyryjä, jotka voivat aiheuttaa hajuhaittaa niin asentajille kuin ilmanottoaukkojen kautta asukkaille

  • ei ole niin arka kosteille pinnoille tai sateelle koska tuotteen kovettuminen perustuu kosteuden haihtumiseen.

2-komponenttisten tuotteiden edut: 

  • ominaisuuksiltaan yleensä aina kestävämpi ja elinkaareltaan pidempi.

  • kuivumisaika todella lyhyt jopa 15min kun se yksikomponenttisilla tuotteilla voi olla olosuhteista riippuen 6-48+ tuntia 

  • käyttö ei ole niin paljon ulkoilmasta riippuvainen. Käyttölämpötila on paljon laajempi kuin 1-komponenttisilla, tosin kosteutta tai vettä 2-k massat eivät kuivaessaan juurikaan kestä, mutta toisaalta lyhyt kuivumisaika poistaa merkittävästi tätä heikkoutta

  • koska kuivuminen on nopeaa, riski sille, että sadekuuro voi pilata korjauksen on minimaalinen.

Tukikankaat ja sidosaineet 

Yhteistä molemmille tuotteille on, että niiden kestävyyttä ja lujuusominaisuuksia voidaan parantaa merkittävästi tukikankailla tai sidoskuiduilla, joita useissa massoissa on jo valmiina massassa mukana. Niiden käyttö on siis ehdottomasti suositeltavaa ja niiden käyttämättä jättämiselle onkin oltava hyvät perusteet, koska se vaikuttaa oleellisesti korjauksen elinkaareen.

Pohjusteet

Tarttuvuuden varmistamiseksi molemmille tuotteille löytyy pohjusteita eri alustoille, mutta aina pohjusteita ei kuitenkaan tarvita. Tietyillä alustoilla pohjusteet voivat jopa heikentää tarttuvuutta. Tarttuvuus alustaan on juuri se ratkaiseva seikka korjauksen toimivuuden kannalta. Usein tämä on se asia mikä pilaa korjaukset niin, että asennettu vedeneristemassa irtoaa pian sen asentamisesta.

Homman haastavuutta lisää, että valmistajatkaan eivät anna selkeää ohjetta pohjusteen käytölle, vaan käyttöohjeissa mainitaan pohjusteen tarve sanoilla “Riippuu alustasta”. Tässä kohtaa vastuu siirtyy siis massauksen tekijälle, eli urakoitsijalle.

Kuinka varmistua urakoitsijan pätevyydestä vedeneristysmassausten suorittamisessa?

Valmistajien tarjoamat koulutukset antavat kyllä lisätietoa, mutta koska niiden intressi on lopulta kaupallinen, tulee niihin suhtautua varauksella; kaikilla tuotteilla ja ratkaisuilla on yleensä heikkouksia, joita valmistajien koulutuksissa ei juurikaan käsitellä. Täten saatu tieto voi siis olla puutteellinen.

Pelti-Ässien kattohuoltopalveluissa, joihin kuuluvat katon korjaukset myös vedeneristemassoilla, asia on hoidettu niin, että osallistumme valmistajien koulutuksiin, käymme vedeneristysmassojen käyttöä läpi omissa koulutuksissamme. Niiden lisäksi suoritamme massoille tarttuvuus- ja lujuustestit ennen kuin asennamme niitä asiakkaidemme katoille. Senkin jälkeen käymme vielä tietyn ajan kuluttua otantana varmistamassa satunnaisesti massausten tiiveydet ja tartunnat. Näillä laadunvarmistustoimilla olemme todenneet pääsevämme hyviin tuloksiin vedeneristymassojen käytössä.

Testaamme tartunnat ennen asennusta aina uusille kattopinta-vedeneristysmassa yhdistelmille. Tällä takaamme ennalta katon korjauksissa niiden toimivuuden.

Tilaajan nyrkkisäännöt paremman laadun takaamiseksi katonkorjaustilauksiin joissa käytetään vedeneristysmassoja

  1. varmista millä tavalla korjaus suoritetaan, ja jos käytetään vedeneristysmassoja, pyydä tieto millä tuoteella työ suoritetaan sekä mikä on pätevyys sen käyttöön

  2. varmista että korjauksessa käytetään tukikangasta tai sellaista tuotetta, jossa on sidosaineet mukana

  3. mikä on kustannusvaikutus, mikäli ongelma korjattaisiin esimerkiksi rakenteita uusimalla vs. massakorjauksella

  4. millainen takuu työlle annetaan

  5. vaadi kuvallinen raportti tehdystä työstä.

Suositukset 1- ja 2-komponenttisilla tuotteilla tehtäviin korjauksiin 

1-k massoilla tehtävät korjaukset:

  • akuutit korjaustoimet kun nopeus on valttia 

  • tilapäiset korjaukset (saadaan kattovuoto hallintaan mutta parempi korjaus suoritetaan myöhemmin) 

  • laajoissa korjauksissa kustannukset huomioiden voi olla järkevää harkita 1-k tuotteita, koska hintavaikutus 2-k tuotteisiin voi olla merkittävä. Tämä tietysti riippuu korjaukseen käytettävästä budjetista. Tällöin työn laadun varmistamisessa tulee olla tarkkana, ja vaatia urakoitsijalta työlle asianmukainen takuu. 

2-k massoilla tehtävät korjaukset

  • lähtökohtaisesti kaikki korjaukset 1-k tuotteiden sijaan, jos aiemmin mainitut seikat sen sallivat

  • aina, kun toimitaan alle +5° lämpötiloissa.

Pelti-Ässät Oy:n kattohuoltopalvelu suorittaa kattojen korjauksia kaikille kattopinnoille kuten bitumikate (huopakate), tiilikate, PVC-kate ja peltikate.

Tutustu Pelti-Ässien kattohuoltopalveluiden lisäksi myös muihin asiantuntijapalveluihin.

Edellinen
Edellinen

Asuntosäätiö sr valitsi Pelti-Ässät Oy:n yhteistyökumppaniksi kaudelle 2022

Seuraava
Seuraava

Talvikampanja – Piipunhatut ja kattoturva-asennukset -15%